The discovery of mirror neurons in the frontal lobes of monkeys, and their potential relevance to human brain evolution — which I speculate on in this essay — is the single most important ”unreported” (or at least, unpublicized) story of the decade. I predict that mirror neurons will do for psychology what DNA did for biology: they will provide a unifying framework and help explain a host of mental abilities that have hitherto remained mysterious and inaccessible to experiments.
Näin totesi V.S. Ramachandran, aivotutkija, joka on yksi peilisolujen löytäjistä. Peilisolut antavat meille kyvyn matkia toisiamme, ja näin ollen oppia kommunikointia toisiltamme.
Matkimisen opettaminen on tullut vahvaksi osaksi omaa terapiaani Sanna Tarpilan ja Hannele Tanskasen ”Kommunikaation kolmio ja kulmakivet” – koulutuksen myötä. Terapiassa olin usein tehnyt jo tiedostamatta matkimista, mutta ymmärsin Sannan ja Hannelen avulla, että matkimista pitää tehdä ihan tietoisesti.
Siksi oman terapiani yksi kulmakivistä on matkimisen opettelu. Teen sitä jossain määrin melkein jokaisen lapsen kanssa terapiavastaaotollani. Ajattelen niin, että kun pyydän lasta matkimaan itseäni, se auttaa lasta:
- Tekemään tietoisesti asioita samalla tavalla kuin minä
- Ymmärtämään mitä täällä terapiassa pitää tehdä eli matkia sitä mitä aikuinen tekee
- Aktivoimaan peilisolut, joita tarvitaan kun siirrytään harjoittelemaan kommunikointia
4 lempileikkiäni/tehtävääni matkimisen opetteluun
- KKK- eli Keho, kommunikaatio ja kosketus – KNILL jumppa (Kehitysvammaliiton Opike)
- Teen jumppaa aina kasvotusten, jotta lapsi näkee mitä minä olen tekemässä.
- Sanoitan tekemistä: nyt taputetaan, ”tee näin” tap tap…
- Ohjaan lasta käsistä, tai vartalosta tekemään kanssani vuorotellen
- Yksinkertaiset leikkitaidot
- Minä teen ensin eteen, sitten sanon lapselle: ”tee näin” ja ohjaan lapsen ihan kädestä pitäen toimimaan kuten minä olen toiminut.
- Toimimme tämän jälkeen vuorotellen: minun vuoro, hänen vuoronsa
- Jos lapsi ryhtyy paukuttelemaan leluja/tekemään jotain muuta ei-adekvaattia lelun kanssa, totean: ”ei noin, tee näin” ja ohjaan takaisin
- Kun lapsi tekee oikein, vahvistan ”kyllä, just noin, hyvä”
- Ideoita: pallorata, palikkatorni, yksinkertaiset nuppipalapelit, esineiden purkittaminen, autolla ajaminen edestakaisin, vauvan hoitaminen
- Anna – sana
- Haen aina ääntelyä lapsilta. Ihan aina. Mukana on toki viittomat ja kuvat (jos ne lapselle sopivat), mutta ääntelyä en voi unohtaa.
- Käytän PROMPT menetelämää, jossa ihan konkreettisesti avaan lapsen suuta auki ja mallitan ”a” tai ”aa” äännähdystä tai suoraan ”anna” sanaa
- Minulla on kädessä jotain kivaa mitä hän haluaa, mallitan ”a” tai ”anna” ja samalla ohjaan hänen suutaan auki
- Kun lapsi tekee oikein, vahvistan ”kyllä, sä sanoit omalla suulla ”a””
- ks. video tässä, jotta saat paremman kuvan mitä tarkoitan: https://www.youtube.com/watch?v=QXlFJOvPAqc
- Eri tekemisten sarjoittaminen
- Kun lapsi on hoksannut matkimisen lähden sarjoittamaan matkimista
- Esim. Taputetaan pöytää, taputetaan vatsaa, sanotaan aaaa
Miten näin ohjaava matkiminen suhteutuu sensitiivisempään vuorovaikutukseen
Joku voi nyt mielessään miettiä, että onpa ohjaavaa toimintaa. Missä on lapsen vuorovaikutusaloitteisiin vastaaminen? Missä on hänen toimintansa matkiminen?
Kerron pienen esimerkin. Minulla oli terapiassa lapsi, jolla oli hyvin vähän taitoja. Hän ei katsonut silmiin, ei tehnyt vuorotellen, fokusoi omaa tekemistään esineisiin, eikä juuri välittänyt olinko paikalla vai en.
Hän tykkäsi poimia esineitä laatikosta pois. Näin ollen ajattelin, että ryhdymme tekemään sitä tietoisesti, ja lisäämme siihen matkimiselementin: laitetaan ensin esineet laatikkoon, sitten poimitaan ne pois.
Lapsi nopeasti hoksasi leikin jujun. Minä ensin laitoin tavaran laatikkoon, sitten hän. Kohta esineet loppuivat.
Lapsi ryhtyi ravistamaan laatikkoa ja jäi kuuntelemaan ääntä. Ravistin takaisin ja kuuntelin. Ravistelimme hetken vuorotellen. Sen jälkeen ohjasin lapsen taas poimimaan esineitä laatikosta pois.
Tästä syntyi yhteinen leikkimme ja toistimme sen monta kertaa. Välissä oli aina ravistus, joka oli lapsen itse tuoma elementti mukaan leikkiin.
Tässä on mielestäni sensitiivisyyden kohta. Terapeutti seuraa mitä lapsi tekee. Jos hän tuo tilanteeseen sopivan vuorovaikutuselementin leikkiin mukaan, niin terapeutti seuraa tietysti perässä!
Puhemotoriikan perusteet kurssilla käymme läpi tarkemmin, miten lapselle opetetaan fonaatiota ja miten terapia aloitetaan jos lapsella ei ole sanoja eikä hän matki puhetta, lue alta lisää!
>>Puhemotoriikan perusteet<<