Sain aivan ihanan kysymyksen tämän palstan lukijalta:
Puheterapeutin työssä kokee usein riittämättömyyden tunnetta. Miten itse tasapainoilet työn vaativuuden suhteen?
Mieleeni juolahti monenlaisia ajatuksia, mutta ehkä vastaus kiteytyy kolmeen asiaan:
1. Opiskele lisää ja ota käyttöön opiskelemasi
Riittämättömyyden tunne on usein itselläni kummunnut siitä, etten vain osaa. En ole oikeasti tiennyt yhtään mitä olen tekemässä.
Varsinkin alkuvuosina olin aivan todella pihalla siitä, mitä pitäisi kenenkin kanssa tehdä. Osasin jonkun yhden tempun ja toistin sitä kaikkien kanssa. Usein asiat jäivät junnaamaan tiettyihin leikkeihin, kun ideat vain loppuivat.
Vähitellen sain osallistua hyviin koulutuksiin ja jatkuva kouluttautuminen onkin ollut paras lääke riittämättömyyteen. Jos en osaa, etsin koulutuksen johon osallistun. Sen jälkeen kuljen sen koulutuksen käsikirja kainalossa ja harjoittelen menetelmää intensiivisesti.
Kun onnistumisia alkaa tulemaan, hoksaan että osaankin. Onnistunkin.
2. Keskustele, kuuntele ja opi toisilta
Eteeni puheterapeutin työssä on kävellyt upeita kollegoita, joilta olen saanut oppia niin terapeuttina toimimisesta kuin ihan konkreettisia kuntoutusmenetelmiäkin. Hyvä kollega on tärkeä peili, jonka kautta voi katsella omaa työtä. Kun saa vertaistukea ja kokemuksia, sekä konkreettisia vinkkejä, ahdistus laantuu ja riittämättömyyden tunne vähenee.
Lyhyt lista kaikista tärkeimmistä opettajistani olisi tämä:
Kaisa Martikainen, Kaisa Launonen ja Katja Burakoff ovat opettaneet minulle sitä, kuinka tärkeää on pysähtyä vuorovaikutuksen äärelle tarkastelemaan ihan niitä pienimpiäkin juttuja. Lisäksi he tukivat minut yli vaikean väitöskirjaprosessin.
Hannele Merikoski on opettanut minulle rohkeutta olla minä, josta olen ikuisesti kiitollinen. Hannele on ollut vuosia työnohjaajani ja todella rakas kollega.
Fysioterapeutti Eija Helminen on kulkenut vierelläni opettaen minua katsomaan lihaksia ja kasvoja. Olen oppinut Eijalta todella paljon myös erityisesti vaikeavammaisten lasten kanssa toimimisesta. Ensin kädet pitää saada pysymään sylissä, ja lapsi rauhoittumaan ennenkuin voidaan lähteä toivomaankaan kuntoutumista.
Sanna Tarpila ja Hannele Tanskanen ovat näyttäneet miten vaikeankin vuorovaikutuspulman saa ratkaistua. Olen saanut lapset vuorottelemaan, osoittamaan, ääntelemään Sannan ja Hannelen Kommunikaaiton kolmion ja kulmakivien avulla. Sanna ja Hannele ovat myös aivan hulvatonta seuraa.
Renee Roy-Hill on OPT guruni ja auttanut minua kiinnittämään todella pieniinkin yksityiskohtiin huomiota, joka auttaa havainnoimaan puhemotoriikkaa. Lisäksi hän on kävelevä tietopankki todella monentyyppisissä syndroomissa. Olen oppinut häneltä hakemaan tiettyjä liikkeitä kasvoilla ensin apuvälineillä ja sen jälkeen siirtämään ne puheeseen. Aina kun Renee käy Suomessa, käytän muutaman asiakkaan hänen luonaan. Opin joka kerta jotain uutta ja ihmeellistä.
Marjo Valtonen on opettanut minulle ,että kielen reunat ylös. Hänen kasvojen seudun havainnointikykynsä on omaa luokkaansa. Äännekoulussa tarkastelemme tasaisin väliajoin sitä, kuinka hyvin puheterapeutit onnistuvat kuntouttamaan asiakkaitaan. Marjon onnistumisprosentti huitelee jossain 90% tienoilla. Kun osaa jotain, osaa jotain.
Myös muita upeita kollegoita on matkalle sattunut: Virpi Varpela, Annukka Kuutsa, Tuula Savinainen-Makkonen, Silja Ikonen, Alina Nieminen, Riikka Brunou. Kaikilta olen oppinut jotain tärkeää puheterapeuttiudesta.
3. Vedä omat rajat
Kaikkea ei voi pelastaa ja kaikkia ei voi auttaa. Kun ymmärsin omat vahvuuteni ja ryhdyin keskittämään omat voimavarani asiakkaisiin, joiden kanssa tiedän osaavani toimia, ahdistus lientyi.
Tänä päivänä teen pääasiallisesti työtäni niin, että perheet tulevat luokseni lapsiensa kanssa vastaanotolle. He tekevät vuorotellen kanssani harjoituksia, ja opettelevat auttamaan lapsiaan. Olen kokenut että sitoutuminen paranee, kun perhe itse näkee miten lasta autetaan.
Uskallan myös vetää rajat. Olen armottoman huono kuntouttamaan puheen ymmärtämistä. En osaa tehdä mitään. Ohjaan nämä lapset taitavimmille kollegoille.
Vedän rajat myös perheille joilla on niin vaikeaa, että he haluavat joko ulkoistaa koko homman minulle tai pyrkivät vedättämään minua. Tämä on aika harvinaista nykyään, koska luokseni pääosin ohjautuu perheitä, joilla on hyvä voimavarat sitoutua kuntoutukseen. En ajattele että nämä perheet ovat ilkeitä tai tahallaan hankalia. He eivät vain jaksa.
Tärkeintä minulle on siis ollut opiskella uusia juttuja, saada vertaistukea ja oppia kollegoilta sekä vetää omat rajat.
Näitä tekijöitä on tarjolla ensi kevään opintopiirissä, johon voit ilmoittautua jonoon. Siellä sinun on mahdollista oppia uutta, saada vertaistukea kollegoilta sekä minulta ja työntämään rajojasi kauemmas/vetämään niitä tiukemmalle kumpaa vain tarvitset nyt.
Ilmoittaudu mukaan täällä:
https://www.katjakoski.fi/opintopiiri
Mikä auttaa sinua jaksamaan? Mikä tukee sinua tuntemaan, että riität? Jutellaan tässä alapuolella!